torstai 30. toukokuuta 2013

Kevätretki

Varuskunta on järjestänyt henkilökunnan perheille viihtyisiä virkistyspaikkoja.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kansojen sulatusuuni

Tieteellisen materialismin vallitessa palvontapaikat edustavat korkeinta teknologiaa.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kesäasunto

Moni kombinaatin työläinen viettää kesäisin enemmän aikaa huolellisesti hoidetussa asuntovaunussaan kuin kolossiasunnossaan.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kulttuurikömmähdys

Rokkiyhtyeen jäseniä odotettiin turhaan levynkansikuvauksiin, sillä heidät oli ehditty vahingossa kuljettaa Siperiaan.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Monimyrkytys

Työn juhlapäivänä Murmanskin satamaan hukkuneiden verestä löytyi olutta, samppanjaa ja moottoriöljyä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Lapset talteen

Dissidenttien lasten säilytyksessä turvauduttiin joskus improvisoituihin pikaratkaisuihin.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Maahanmuuttajat kotoutuvat

Humanoidit ja "alan miehet" maleksivat sulassa sovussa Tšeljabinskin lähiön ostolassa.

torstai 16. toukokuuta 2013

Viimeinen virasto

Happosateen syövyttämien laiturikatosten alta karkotetut näkevät vilauksen viimeisistä virastokolosseista ennen loputonta taigaa.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Pimeyden nielemät

Pakoyritykset maanalaisia vesireittejä pitkin päättyvät joskus onnettomasti, ja päivien päästä esiin lipuu vain tyhjä styroksilautta.

perjantai 10. toukokuuta 2013

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Jäähy

Rangaistusaitioon joutuneet pelaajat joutuvat ottelun sijaan seuraamaan kellarissa esitettävää irvokasta näytelmää.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Rohkeusnäyte

Vangitut dissidentit voivat ansaita lomia osoittamalla urhoollisuutta talvihypyissä.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Nuorena virtsa väännettävä

Molekyylimalleissa kiipeillessään Karl-Marx-Stadtin lapset oppivat aivan huomaamattaan kemian perusteita.

torstai 2. toukokuuta 2013

Abduktion hetki

Ufot jähmettävät saaliinsa valtavilla sädekimpuilla ja tempaisevat sitten korkeuksiin.