Syksyllä 2012 ja seuraavana talvena innostuin tekemään sotilaalliseen mediaan mysteerijuttuja, joissa mustavalkoiseen valokuvaan yhdistyi lyhyt kuvan inspiroima kertomus. Muoto kehittyi alkuun Facebookissa. Jos kuitenkin satuin keksimään mielestäni erityisen hauskan jutun, minua harmitti se, että se jäi Facebookissa piiloon, kenties vain muutamien kymmenien katsojien ulottuville.
Kuvat ja jutut piti saada vapaaseen veppiin. Harkitsin hetken Google Plussan käyttämistä, mutta halusin sittenkin pitää sen suhteellisen asiallisen ja uskottavan viestinnän välineenä (käytännössä välineiden roolit ovat sekoittuneet usein iloisesti).
Loppujen lopuksi päädyin perustamaan Bloggeriin muusta julkaisemisestani erillisen mysteeriblogin. Muodoksi vakiintui otsikko, mustavalkoinen valokuva ja yhden virkkeen mittainen teksti. Lähtökohtana on kuvan aihe, jota otsikko ja kuvateksti kehittelevät kumpikin omalla tavallaan mutta muodostaen yhdessä lopullisen kertomuksen. Sävy on hauska, absurdi, groteski tai hirtehinen, yleensä tummanpuhuva.
Alku oli vauhdikas, juttuja ilmestyi päivittäin. Väli harveni kahteen, kolmeen ja lopulta viiteen päivään. Ajastin juttuja ilmestymään myös pitkän kansanretkeni aikana syys- ja lokakuussa 2013. Sen jälkeen into kuitenkin lopahti, ja kuluneen talven aikana on ilmestynyt vain muutama satunnainen juttu.
Vuoreijan viimeiseksi jutuksi jää 18. maaliskuuta ilmestynyt Avaimet hukassa. Vuoreijan idea ei kuitenkaan kuole, sillä oikeassa blogissani Totuudessa ilmestyy jatkuvasti samansävyisiä kuvan ja tekstin yhdistelmiä, joskus jopa tarkalleen Vuoreijan formaattia noudattavia. Seuratkaa Totuutta ja tilatkaa syöte, niin mitään ei jää huomaamatta.
Tämän blogin nimellä ei ole mitään oikeaa tekemistä Vardøn kaupungin kanssa, mutta olen oikeastaan tyytyväinen, jos hakukone harhauttaa jonkun Ruijan-matkaa suunnittelevan tänne. Minulle nimi edustaa kaukaisuutta, unohdusta, avaran maan reunaa ja voimallista syysmyrskyä.
Nyt on kevään lämpimimmän sunnuntain ilta. Tämän kirjoitettuani heitän kevyen repun selkääni ja kävelen itähelsinkiläisen merenlahden mattolaiturille. Sieltä neuvostoliittolainen sammakkovene jälleen kerran poimii minut matkalle kohti Vuoreijaa. Viimeistään Atlantilla puhaltaa raikas tuuli.
